Mukavia ja omituisia kuntosalikokemuksia

Amerikka on ykkösenä ei niin kovin mairittelevalla listalla. Täällä nimittäin asustelevat maailman ylipainoisimmat ihmiset. Eikä ihme, niin paljon kaikenlaisia herkkuja on täällä saatavissa 24/7. Hampurilaisa, pizzaa, donitseja, jäätelöä.. Lista on loputon. Niin sanottu "junk food" on täällä myös todella halpaa. Miksi tuhlata $20 vihanneksiin, vähärasvaiseen lihaan ja täysjyväleipään, kun juustohampurilaisaterian saa Mäkkäristä parilla dollarilla? Surullista (ja inhottavaa yleistämistä, mutta niin totta), useimmat lihavat ihmiset täällä ovat "alempaa" yhteiskuntaluokkaa. Puuttellinen tiedonsaanti kunnon ravinnosta ja laihat rahavarat ajavat monet köyhemmät perheet junk food-kierteeseen.

Tuli vähän eksyttyä sivuraiteilla aiheesta, kun kuntoilustahan minun piti jutella! Noh, mutta herkuista päästään kyllä kätevästi aiheeseen, kun ilman kuntoilua täällä herkkujen luvatussa maassa allekirjoittaneestakin tulisi vyöryenpyörien liikkuva. :)

Kuntoilumahdollisuuksia on runsaasti, eikä hintakaan päätä huimaa. Tarjolla on ohjattuja tunetja, kuntosaleja, personal trainer-palveluja. You name it! Itse valitsin noin 10 minuutin ajomatkan päässä sijaitsevan Ozark Fitness Centerin. Kuntosali on auki 24h vuorokaudessa ja lisäksi tarjollan on paljon ohjattuja tunteja. Itse tykkään Les Mills-tunneista, esimerkiksi Body pumpista.
Ohjaajat ivat myös ihan mahtavia. Rentoa rupattelua ja vitsejä treenin sekaan, ja kun he huomaavat, että käyt säännöllisesti tunneille, he tulevat kyselemään nimeä ja rupattelemaan mukavia. Kivointa on, että he muistavat nimen myöhemminkin ja tulevat jutustelemaan. Suomalaisilla saleilla en ikinä kokenut tämänkaltaista, vaikka kävin yhden ja saman ohjaajan tunneilla vuosikausia, ja varmasti naama tuli tutuksi. Tietysti monia suomalaisia tämä amerikkalainen small talk-tyyli ahdistaa, ja he varmasti säikähtäisivät pahanpäiväisesti, jos joku ohjaajista yhtäkkiä heittäytyisi tuttavalliseksi!

Mutta yksi asia minua kyllä paikallisessa salikulttuurissa ketuttaa ja pahasti. Jos tunti alkaa kymmeneltä, oletan suomalaiseen tapaani, että kaikki paikalle saapuvat ovat silloin valmiina painoineen kaikkineen aloittamaan tunnin. Mutta ehei. Monet saapuvat paikalle 10-15min myöhemmin, ja siinä on sitten kiva väistellä painoja ja levytankoja raahaavia ihmisiä, kun itse haluaisi keskittyä treeniin. Sama juttu tuntia lopetellessa, noin 10min aiemmin ihmiset alkavat siirrellä painojaan pois.  Onpa siinä sitten kiva maata lattialla pinnistelemässä vatsalihasliikkeitä tai venyttelemässä, kun joku kävelee ohi 10kg pano hyppysissään. Siitä kun se sitten hikisisä sormista luiskahtaa jonkun naamaan.. No, amerikkalaisen oikeuslaitoksen tuntien siitä(kin) saisi vamasti muhkeat ja mukavat korvaukset.
En myöskään ymmärrä puhelimien näpyttelyä kesken tunnin. Kyllä se Facebook on siellä tallessa tunnin jälkeenkin.

Kuntosalilla tulee myös huomattua tämä amerikkalainen häveliäisyys. Naisten pukuhuoneessa on lokeroiden lisäksi verhoilla eristetyt pikkuhuoneet, kuin sovituskopit konsanaan. Muutaman enpiirisen tutkimushetken myötä ihmiset myös todella käyttävät niitä ahkeraan. Minusta se tuntuu hassulta, naisiahan tässä ollaan yhtä kaikki. Mutta ehkä ajatusmaailmani on vaan niin kovin suomalainen.
Ah Suomen kesää, mökkiä, järveä ja sekasaunaa odotellessa! :)

Ps. Tässäpä muuten yksi Amerikan herkku, Banana Bread. Sipaisu voita päälle ja namskis!

Näitä asioita pohdiskeli Heidi tällä kertaa.

Laiska bloggaaja :)

Avasin tämän blogin joulukuussa ja tajusin juuri, että enpä ole kauheasti kirjoitellut sen jälkeen. Ohhoh. Aika tuntuu menevän niin nopeaan. Miten se onkaan muuten hassua, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin aika menee? Silti en tunne itseäni millään tavalla "vanhaksi" (tai ei kai 28 vuotias nyt niin kovin vanha olekaan!) Mutta muistan itse esimerkiksi 15 vuotiaana miettineeni, kuinka VANHOJA kolmekymppiset ovatkaan! Lähes toinen jalka haudassa, ainakin melkein.

Hups, taisinpa eksyä hieman aiheesta. Vaikka eipä kai ainakaan tässä blogikirjoituksessa kai ole tarkoitusta ollakaan päätä eikä häntää. Mutta jospa hiukan päivitän kuulumisia kuitenkin, eli mitä kaikkea viimeisen 2 kuukauden aikana onkaan tapahtunut.
Suurimpana on tietysti, että minusta tuli Rouva! Joulukuun 15 päivä, tarkemmin sanottuna. "Suurin" syy naimisiinmenoon oli viisumisyyt, vaikka toki naimapuuhiin ryhdyimmekin rakkaudesta :) Mutta pikainen aikataulu johtui USA:n immigration officesta, jotka antoivat meille 90 päivää aikaa mennä naimisiin, tai muuten viisumi raukeaisi. Mutta naimisiin siis menimme, hyvin pienimuotoisesti kihlattuni vanhempien kotona. Paikalla olivat vain lähimmät ystävämme täältä, ja S:n perhe. Oma perheeni Suomesta ei ollut paikalla; olisiva joutuneet matkustamaan melko lyhyellä varoitusajalla. Mutta ei hätää, huhtikuussa pidämme bileet, jonne tulevat myös kynnelle kykenevät suomi-vieraat. Luvassa on varmasti ihan mahtavat juhlat ja paljon hauskanpitoa. Ja onpa ihanaa nähdä kavereita ja perhettä pitkästä aikaa!!

Muita huippuhetkiä.. Me saimme koiran!! Minullahan on koira Suomessakin, pieni papillon-poika Naku. Mutta kun aikanaan lähdin Amerikkaan, en voinut ottaa häntä mukaan. Ja nykyään hän on onnellisesti eläköitynyt äitini luokse. Mutta koirakaipuu oli kova.... Ajoin S:n melkeinhulluuden partaalle mankumalla koiraa. Ja kun en voi vielä käydä töissä, niin aika kävi pitkäksi. S koitti suostutella odottamaan siihen asti, kunnes menisin töihin. Mutta sehän nyt olisi ollut ihan hölmöä! Nythän minulla oli kaikki aika kädessäni, ja olisin voinut opettaa pennun sisäsiistiksi ym.
Onneks kohtalo puuttui peliin,  ja eräs kaveripariskuntamme päätti muuttaa Hollantiin. Heillä oli ihana 4 vuotias labradorimix Balou, jonka saimme omaksemme. Aluksi S vähän vastusteli, olihan kyseessä ISO koira. Mutta tietysti vaakakupissa painoi koiran kohtalo, ja vielä kun me molemmat tunsimme Baloun etukäteen. Joten joululahjani viime vuonna oli Balou. :) Nyt en voisi olla onnellisempi, hän on ihan loistava koira, hyvin koulutettu ja sopeutuminen uuteen kotiin on sujunut melko kivuttomasti. En voisi enää kuvitellakaan meidän huushollia ilman koiraa!
Meillähän on muuten kissakin, Kitty nimeltään. S aikoinaan pelasti sen kuljeksimasta kaduilta.


Siinäpä taisi ollakin suuremmat muutokset. Huhtikuun hääjuhlia järjestellään kovalla touhulla, ja kerron niistäkin lisää paremmin ajankohdan lähestyessä. Koitan nyt vähän ahkerammin päivitellä tätä blogia myös. :) Nyt aion syödä lisää itsetekemääni banana breadiä (namskis!) ja katsella ikkunasta ulkona pauhaava UKKOSlumimyrskyä. Jep, kaikki on mahdollista keskilännessä. Täällä onkin sanonta: "Jos et pidä säästä täällä, odota 10min". Pitää paikkansa. :) Sää vaihtelee todella rajusti, aamulla et voi tietää minkälainen keli on illalla. Kesävaatteita ei kannata pakata pois edes talvisin, sillä yhtenä päivänä hytistelet untuvatakissa, ja toisena heität päälle kesämekon ja sandaalit. Kesäisin sentään sää pysyy suunnilleen samana, kuumana ja todella kosteana. Tornadot eivät myöskään ole kummajainen tällä seudulla; mikäli muistatte surullisen kuuluisan Joplinin kaupungin keväältä 2011, se sijaitsee vain noin 100 km päässä täältä. Eli tarkkana saapi olla.

Mutta keskilänsi kiittää ja kuittaa tältä erää. :) To be continued...