Avasin tämän blogin joulukuussa ja tajusin juuri, että enpä ole kauheasti kirjoitellut sen jälkeen. Ohhoh. Aika tuntuu menevän niin nopeaan. Miten se onkaan muuten hassua, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin aika menee? Silti en tunne itseäni millään tavalla "vanhaksi" (tai ei kai 28 vuotias nyt niin kovin vanha olekaan!) Mutta muistan itse esimerkiksi 15 vuotiaana miettineeni, kuinka VANHOJA kolmekymppiset ovatkaan! Lähes toinen jalka haudassa, ainakin melkein.
Hups, taisinpa eksyä hieman aiheesta. Vaikka eipä kai ainakaan tässä blogikirjoituksessa kai ole tarkoitusta ollakaan päätä eikä häntää. Mutta jospa hiukan päivitän kuulumisia kuitenkin, eli mitä kaikkea viimeisen 2 kuukauden aikana onkaan tapahtunut.
Suurimpana on tietysti, että minusta tuli Rouva! Joulukuun 15 päivä, tarkemmin sanottuna. "Suurin" syy naimisiinmenoon oli viisumisyyt, vaikka toki naimapuuhiin ryhdyimmekin rakkaudesta :) Mutta pikainen aikataulu johtui USA:n immigration officesta, jotka antoivat meille 90 päivää aikaa mennä naimisiin, tai muuten viisumi raukeaisi. Mutta naimisiin siis menimme, hyvin pienimuotoisesti kihlattuni vanhempien kotona. Paikalla olivat vain lähimmät ystävämme täältä, ja S:n perhe. Oma perheeni Suomesta ei ollut paikalla; olisiva joutuneet matkustamaan melko lyhyellä varoitusajalla. Mutta ei hätää, huhtikuussa pidämme bileet, jonne tulevat myös kynnelle kykenevät suomi-vieraat. Luvassa on varmasti ihan mahtavat juhlat ja paljon hauskanpitoa. Ja onpa ihanaa nähdä kavereita ja perhettä pitkästä aikaa!!
Muita huippuhetkiä.. Me saimme koiran!! Minullahan on koira Suomessakin, pieni papillon-poika Naku. Mutta kun aikanaan lähdin Amerikkaan, en voinut ottaa häntä mukaan. Ja nykyään hän on onnellisesti eläköitynyt äitini luokse. Mutta koirakaipuu oli kova.... Ajoin S:n melkeinhulluuden partaalle mankumalla koiraa. Ja kun en voi vielä käydä töissä, niin aika kävi pitkäksi. S koitti suostutella odottamaan siihen asti, kunnes menisin töihin. Mutta sehän nyt olisi ollut ihan hölmöä! Nythän minulla oli kaikki aika kädessäni, ja olisin voinut opettaa pennun sisäsiistiksi ym.
Onneks kohtalo puuttui peliin, ja eräs kaveripariskuntamme päätti muuttaa Hollantiin. Heillä oli ihana 4 vuotias labradorimix Balou, jonka saimme omaksemme. Aluksi S vähän vastusteli, olihan kyseessä ISO koira. Mutta tietysti vaakakupissa painoi koiran kohtalo, ja vielä kun me molemmat tunsimme Baloun etukäteen. Joten joululahjani viime vuonna oli Balou. :) Nyt en voisi olla onnellisempi, hän on ihan loistava koira, hyvin koulutettu ja sopeutuminen uuteen kotiin on sujunut melko kivuttomasti. En voisi enää kuvitellakaan meidän huushollia ilman koiraa!
Meillähän on muuten kissakin, Kitty nimeltään. S aikoinaan pelasti sen kuljeksimasta kaduilta.
Siinäpä taisi ollakin suuremmat muutokset. Huhtikuun hääjuhlia järjestellään kovalla touhulla, ja kerron niistäkin lisää paremmin ajankohdan lähestyessä. Koitan nyt vähän ahkerammin päivitellä tätä blogia myös. :) Nyt aion syödä lisää itsetekemääni banana breadiä (namskis!) ja katsella ikkunasta ulkona pauhaava UKKOSlumimyrskyä. Jep, kaikki on mahdollista keskilännessä. Täällä onkin sanonta: "Jos et pidä säästä täällä, odota 10min". Pitää paikkansa. :) Sää vaihtelee todella rajusti, aamulla et voi tietää minkälainen keli on illalla. Kesävaatteita ei kannata pakata pois edes talvisin, sillä yhtenä päivänä hytistelet untuvatakissa, ja toisena heität päälle kesämekon ja sandaalit. Kesäisin sentään sää pysyy suunnilleen samana, kuumana ja todella kosteana. Tornadot eivät myöskään ole kummajainen tällä seudulla; mikäli muistatte surullisen kuuluisan Joplinin kaupungin keväältä 2011, se sijaitsee vain noin 100 km päässä täältä. Eli tarkkana saapi olla.
Mutta keskilänsi kiittää ja kuittaa tältä erää. :) To be continued...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti